Kokemuksia kutomisesta

Kudoimme sekä maton että pöytäpuukokeilut umpiviriöllä eli ensin kude laitetaan viriöön, vaihdetaan viriö ja isketään kude tiiviisti.

Huomioita kutoessa:
- Pöytäpuukokeilua tehdessäni kankaan reunat vetäytyivät kasaan (tai keskiosa kasvoi). Tämä johtui siitä, että reunalangat olivat kireämmällä kuin muut. Sain onneksi löysättyä niitä, muuten olisi koko ajan pitänyt käsin korjata reunoja.
- Pingotin auttoi huomattavasti reunojen suorana pitämisessä, sen pituus mitataan pirran kohdalta ja sitä siirretään usein

- Tein pöytäpuukokeiluni ennen mattoa, joten ehkä sen takia siinä ilmeni enemmän ongelmia. Esimerkiksi huomasin iskeväni kudetta epätasaisesti ja helposti liian tiiviiksi. Tämä tuli esiin varsinkin, jos jätti kutomisen pariksi päiväksi ennen kuin palasi tekemään.
- Joissakin sidoksissa, kuten toimikkaassa, reunaan voi jäädä pitkiäkin lankoja. Tämän saa estettyä, kun käy kiertämässä kuteen aina reunimmaisen loimilangan ympäri.
- Kuteen heittosuunta vaikuttaa siihen, miten reunalangat sitoutuvat. Esimerkiksi kärkitoimikasta kutoessa kude sitoutui kun kuvio kallistui vasemmalle ja oikelle kallistuessa se piti käydä kiertämässä. Kun kude loppui ja vaihtoi näin suuntaa, reunalangat sitoutuivat päinvastoin.
- Pöytäpuilla kutoessa niskat tahtoivat mennä jumiin varmaankin, koska siinä pitää nostaa kättä aina viriötä vaihtaessa. Vipukangaspuilla tätä ilmiötä ei tapahtunut.
- Pyrin iskemään luhalla aina molemmin käsin, mutta jostakin syystä huomasin kutoessa liikkuvani kangaspuiden kanssa pikkuhiljaa oikealle. Matosta tuli onneksi suora, mutta tämä mysteeri jäi vielä selvittämättä.
- Mattoon kudoin tasalevyiset raidat, joten oli kätevää mitata aina raita kerrallaan ja suunnitelmaani noudattamalla matostani tuli oikean pituinen. Minikudonnaiseen kiinnitin tasaisin väliajoin merkkilankoja.
- Värinvaihtokohdissa meinasin vetää kuteen kireämmälle kuin muutoin, jolloin maton reunasta tuli hieman aaltoileva. Siinä pitää olla ensi kerralla tarkkana.
- Oma inhimillinen kutomisvauhtini oli sekä pöytäpuilla että mattoa kutoessa noin 20 cm/h. Sidos tuntui vaikuttavan kutomisvauhtiin ehkä eniten, koska joissakin sidoksissa piti enemmän miettiä, mitkä vivut pitää seuraavaksi kääntää. Mattoa kutoessa hidasteena oli vain kelim-pujotus, jonka ainana kudoin puolet hitaammin kuin muuten. Oikeastaan kutomisnopeudella ei ollut väliä, sillä aika meni aina hirmuisen nopeasti.
- Pystyin selkeästi tuntemaan kudontataitojeni kehittymisen. Esimerkiksi aluksi työskentely oli huomattavasti hitaampaa, kunnes se rutinoitui. Varsinkin kelimpujotus tuntui alussa hitaalata ratkaisulta. Samoin käsialani harjaantui tekemisen myötä ja esimerkiksi minikudonnaiseni reunat ovat jo huomattavasti paremmat kuin tekemissäni kokeiluissa.

Sidossuunnittelu, perussidokset ja niiden variointi

Perusmuodossa kankaassa on kaksi lankajärjestelmää eli loimi ja kude. Niiden sitoutumisesta syntyy kangas ja pujottamista voi tehdä eri järjestyksessä, usein käyttäen useampia niisivarsia avuksi viriön muodostamisessa. (Silpala, 2002) Erilaiset sidokset muodostuvat, kun muutetaan niisintää, poljentaa tai sidontaa.

 

Kankaankuva on ruutupiirros, joka esittää loimi- ja kudelangan sitoutumista toisiinsa. Kun kude kulkee päällä, ruutu on valkoinen. Kankaan rakennekuvaan merkitään lisäksi mallikerta, niisintä, poljenta ja sidonta. (Silpala, 2002) Rakennekuva kertoo, miten kangas rakennetaan kangaspuihin. Mallikerta on pienin osa, jota toistamalla saadaan kuvio muodostettua. Poljenta merkitään mallikerran oikealle puolelle, niisintä alas ja lopuksi sidonta alaviistoon.

 

Kudoimme pöytäpuilla kokeilut, jossa opettelimme perussidoksia ja niiden joitakin variaatioita, mitä saa tehtyä suoralla niisinnällä. Perussidokset ovat palttina, toimikas ja pomsi eli satiini.

 

Tässä palttinaa ja siitä johdettuja sidoksia.

Ripsissä joko loimi- tai kudelanka on hallitseva.

 

Toimikasta ja sen johdannaisia.

Kärkitoimikasta voi tehdä muuttamalla niisinnän tai poljennan kärjelliseksi. Kokeilussa tein kärkitoimikkaan muuttamalla poljentaa. Mikäli molemmat muuttaa kärjelliseksi, syntyy ristitoimikasta.

 

Toisvaltaisessa toimikkaassa toinen puoli on kudevaltainen ja toinen loimivaltainen.

Viimeiseksi pomsi eli satiini. Villalangassa tämä ei näy, mutta pitkien lankajuoksujen avulla pinnasta saa kiiltävää.

Tässä kokeilussa pääsin kutomaan vasta murto-osaa sidoksista. Niitä voi kehitellä itse loputtomiin, mutta luultavasti joku on aina keksinyt sen jo aikaisemmin. Tutustuin lisää sidoksiin muun muassa Silpalan (2002) kirjasta. Sieltä minua kiinnostivat erityisesti nastalliset ja yhdistetyt sidokset, monitasoiset kankaat sekä toisvaltaisten sidosten yhdistäminen poimimalla. Upeita sidoksia ja niiden rakennekuvia löysin myös kirjasta Weaving overshot (Sullivan, 1996). Ehkä minun on kuitenkin syytä harjoitella ensin vähän yksinkertaisempien sidosten parissa. Samoin koulussa aloittaisin ensin perussidoksilla ja sitten oppilaiden mielenkiinnon ja taitotason mukaan mahdollisesti kokeiltaisiin erilaisia variaatioita. Sidosten, pujotusten ja poimintojen lisäksi kudonnaiseen saa muun muassa erilaista ilmettä väreillä ja hyödyntämällä eri loimi- ja kudetiheyksiä.

Lähteet:
Silpala, E. Sidoksia kankaisiin. Vipupuilla, vetopuilla ja poimien. Opetushallitus. 2002.
Sullivan, D. L. Weaving overshot. Redesigning the tradition. Interweave Press. Colorado. 1996.

Kankaanrakentaminen pöytäpuihin

Pöytäpuut eroavat vipukangatpuista siinä, että niissä ei ole polkusia vaan viriö muodostuu käsin käännettävien vipujen avulla.

Kankaanrakentaminen pöytäpuihin kulkee päinvastaisessa järjestyksessä kuin kankaanrakentaminen vipukangaspuihin. Eli pirtaanpistely, niisiminen (takaa päin), loimilankojen sitominen loimitukin varpaan, loimen kiertäminen tukille, loimen sitominen aloitusvarpaan. Loimen laittaminen pöytäpuihin laittaminen tuntui kätevämmälle kuin vipukangaspuihin, mutta se johtui ehkä vain pienemmästä koosta. Tässä käärinpirtaan jakamisen vaihe jäi pois mutta päinvastaisessa järjestyksessä alkusolmut joutuu solmimaan loimen molempiin päihin.

Kankaanrakentaminen vipukangaspuihin

Tässä joitakin muistettavia asioita kankaanrakentamisen vaiheista.

Kankaanrakentamisen vaiheet:

1. Käärinpirran laittaminen paikoilleen ja muut alkutoimenpiteet
- ota kaikki ylimääräinen pois tieltä

2. Loimen jakaminen käärinpirtaan
- heitä loimi käärinpirran yli
- käytä apuna esim. lehteä
- jos tiheys 2 lankaa/cm, jaa 2 lankaa jokaiseen väliin, paitsi reunoissa 4 (reunavahvistuslangat)



- pujota pohjukka takapuun varvalle ja levitä loimi

3. Loimen kiertäminen tukille
- Lyö, älä lypsä!
- tähän tarvitset kaverin, toinen pitää kiinni ja toinen kiertää

 

4. Niisiminen
- reunavahvistuslangat samaan niiteen, muut yksin
- ei virheitä, kiitos

5. Pirtaanpistely
- ripusta pirta vaakatasoon, mittaa keskikohta ja siitä loimen leveys
- tarkista!
- aseta pirta luhaan, poista käärinpirta

6. Alkusolmut (ja tasoituslanka)
- ensin reunalangat, sitten keskeltä reunoja kohti
- muista tasainen kireys, kokeile kädellä vielä lopuksi

 Helppo solmu aloittelijoille:

7. Muuttumaton sidonta (keskinyörien sitominen välittäjiin)
- pitkät keskinyörit alas, lyhyet niisivarsista tulevat ylös
- surmansilmukkaestesolmu, eli tarvitset pohjukoita ja avoimia nyörejä, avoimet tulee ylhäältä päin
- solmi alavälittäjät hieman yläviistoon (ei töki niin helposti polkusiin)

8. Muuttuva sidonta (välittäjien sitominen polkusiin)
- tarvitset polkusten sidontaohjeen, käännä se ylösalaisin
- valkoiset ylös, mustat alas
- kokeile lopuksi, toimiiko

Lisäksi yksi vaihe voi olla yläsidonnan tekeminen. Yläsidonnaksi kutsutaan loimen yläpuolella olevaa sidontaa eli niisivarsien ja vipusten välistä nyöritystä. (Lundell & Windesjö, 2005)Käyttämiimme kangaspuihin nämä oli tehty jo valmiiksi.
 

Kankaanrakentamisen vaiheet sujiuvat meiltä melko mutkattomasti emmekä onneksi tehneet virheitä. Eniten aikaa meni niisimiseen ja pirtaanpistelyyn ja ymmärrän kyllä, miksi usein luodaan kerralla todella pitkä loimi. Teimme tässä palttinasidosta, joka on yksinkertaisin, mutta opin sen kautta kankaanrakentamisen perusteet. Uskoisin, että osaan nyt niisiä ja sitoa monimutkaisempiakin sidoksia. Sidonnat solmittuani ymmärrän paremmin vipukangaspuiden toimintaperiaatteen.

Lähteet:
Lundell, L. Windesjö, E. Suuri kudontakirja. Tammi. 2005.

Loimen suunnittelu ja luominen

Loimen suunnittelussa minua yllätti se, miten paljon loimen pituuteen pitää varata ylimääräistä. Laskut tuntuivat kuitenkin loogisilta ja minusta tuntuu, että ymmärsin vasta nyt kunnolla, mitä langan tex-numero tarkoittaa.

 

Mattoa varten loimme parin kanssa yhteisloimen luomapuilla. Se oli kätevää, sillä loimme loimen sisaruksittain eli kahdelta kerältä yhtä aikaa. Silloin molempien lankaa meni tasapuolisesti ja luominen oli puolet nopeampaa.

 

Loimen luomisessa on siis tarkoitus tehdä tiuhta. Luomapuissa tiuhta tulee sekä loimen alkuun että loppuun eli ala- ja ylätiuhta. Kuvassa ylätiuhta.

Luomapuita käytettäessä lankarulla asetetaan rullatelineeseen, jolloin lanka kulkee helpommin. Luomapuuhun kierretään mittalanka ja luominen aloitetaan, solmukohdat jätetään pohjukan kohdalle. Loimen voi luoda suoraan tai ristiin. Lankamäärää laskettaessa avuksi voi laittaa laskulangan esimerkiksi joka 20 langan välein, jolloin lankoja ei tarvitse aina laskea alusta lähtien. Luomisen jälkeen laitetaan pohjukkalanka ja tiuhta otetaan talteen tiuhtalangalla, joka on kaksi kertaa loimen leveyden mittainen ja lisäksi solmiamisvara. Lopuksi loimi irrotetaan luomapuusta ja letitetään, jolloin sitä voi säilyttää ilman pelkoa sen epätasaisesta venymisestä.

Loimen luominen luomapuiden avulla oli mielestäni kätevää ja sujui alkukankeuden jälkeen nopeasti. Varsinkin pitkissä loimissa luomapuu on todella hyödyllinen apuväline. Lyhyemmissä loimissa voi käyttää luontitelinettä.

Kangaspuiden kokoaminen

Koin kangaspuiden kokoamisen hyödylliseksi, sillä nyt minun on helpompi koota mummoni vanhat kangaspuut. Samalla opin kangaspuiden eri osien nimiä ja ajattelin ne tässä vielä kertauksen vuoksi luetella.

Sivupuu, kangas- ja loimitukin kiristäjä

 

Vipukehä, rinta- ja selkäpuu, kangastukki, loimitukki, polvipuu, jalkapuu, polkuspuu

 

Vipuset, polkuset, ala- ja ylävälittäjät, niidet, niisivarret, luha ja pirta

 

Unohtuikohan joku?

Tuoli.

Pujotukset ja poiminnat

Kokeilimme kudontakehyksen avulla erilaisia pinnankuviointikeinoja eli pujotuksia ja poimintoja. Aikaisemman kokeilun tein villalangalla, joten halusin nyt kokeilla trikoosta leikattua räsykudetta. Huomasin, että joustavamman materiaalin kanssa reunojen pitäminen suorana oli entistä hankalampaa.

 

Kudoin pienen taidetekstiilin, johon kokeilin erilaisia poiminta- ja pujotustekniikoita.

Kelimpujotusta. Kudoin kuvion vinoon, jolloin värin vaihtumiskohtaan syntyy vain pieni reikä. Pystysuorassa värinvaihdossa kelimissä jää siis reikä. Jos kuteet käy kiertämässä toisiinsa, sitä kutsutaan kiintopujotukseksi.

Seuraavassa kuvassa alhaalta ylöspäin: pohjapujotusta, kierto- eli varsipujotusta ja ryijynukitusta.

Ja helmipoimintaa tiheämmin ja väljemmin.

Erilaisilla poiminnoilla ja pujotuksilla saa kudottua näyttävää pintaa. Mikäli kudonnainen on tulossa kovaan käyttöön, kannattaa kuitenkin miettiä, kuinka kestävän ratkaisun valitsee. Esimerkiksi pitkät lankajuoksut voivat nopeasti haurastua. Pujotus- ja poimintatekniikoita on niin monenlaisia, että minulle tuli pieni valinnanvaikeus, mitä haluaisin matossani toteuttaa.

Koin erilaiset tekniikat mielenkiintoisiksi ja insporoiviksi, joten luulen, että oppilaat koulussa varmasti innostuisivat niistä. Valitsemalla jonkin mielenkiintoisen pinnan tai vaihtelemalla tekniikoita oppilaiden töistä tulee yksilöllisempiä kuin esimerkiksi pelkällä värin vaihtelulla.