Minikudonnainen

Minikudonnaiseni merkityksellisyys muodostui erittäin mielenkiintoiseksi kokemastani suunnitteluprosessista, jonka pohjalla käytin samaa Siskoni -laulun tekstiä kuin matossani. Suunnitteluni eteni yhtä matkaa työni kanssa sarjalla oivalluksia, jotka ilmestyivät niin vahvoina ja selkeinä, että ne oli pakko toteuttaa.

1. oivallus, piikit

Pitkin talvea olin miettinyt, mitä haluaisin tehdä minikudonnaisena. Halusin tehdä jonkin käytettävän tekstiilin, joten huivi oli ajatuksissani alusta asti. Tietoisesti päätin tehdä huivin kuitenkin vasta, kun kokeilimme pöytäpuilla kutomista, sillä koin sen mukavaksi ja halusin syventää osaamistani niiden avulla.

Kun teimme pöytäpuilla kokeilua erilaisista sidoksista ja ihastuin erityisesti kärkitoimikkaaseen. Vasta jonkin ajan kuluttua tajusin, että sehän sopisi mainiosti runoni lauseeseen ”hiljaa piikkejänsä kasvattaa”. Mielestäni kärkitoimikkaan kärjet voisivat kuvata piikkejä. Kasvamisen perusteella päätin, että haluan tehdä kärkitoimikkaan poljennalla enkä kärjellisellä niisinnällä.

2. oivallus, kasvaminen

Värimaailman huiviini valitsin lempivärieni perusteella, joita tuki runoni kohta, jossa vertauskuvana käytetään ruusuja. Kuteeksi valitsin violetin, jota minulla oli jo jonkin verran. Loimeen sain vihdoinkin hyödynnettyä raidallista villalankaa, joka oli odottanut jo kauan täydellistä inspiraatiota. Päätin laittaa sen loimeen, mutta en halunnut työhöni liian jyrkkiä raitoja, joten hankin raidallisen langan kaveriksi moniväristä lankaa, jossa sattui olemaan samoja sävyjä. Eli käytin uusiin lankoihin noin 5 €, mutta vanhojen lankojen maksut mukaan laskettuna huivin hinnaksi tuli vajaat 15 €.

Loimi




Tiheyskokeilu. Paras tiheys olisi ollut 7 lankaa/2cm mutta valitettavasti sellaista ei ollut saatavilla. Lopulta valitsin tiheydeksi 4 lankaa/cm.

Olin jo laskenut menekit, hankkinut langat ja tehnyt kokeiluja sopivasta tiheydestä, kun aloin pohtia enemmän lausetta ”hiljaa piikkejänsä kasvattaa”. Yhtäkkiä oivalsin, että miksi ihmeessä en ollut tajunnut jo nyt suunnitella huivia niin, että kasvattaisin sidosta huivin edetessä.

3. oivallus, yhdistyminen

Aloitin työni kutomisen siinä luulossa, että työstä tulee epäsymmetrinen eli toisessa päässä on pientä ja toisessa suurta kärkitoimikasta. Pari kerrosta kudottuani koin taas pysäyttävän neronleimauksen, joka vei minut taas uudelleen suunnittelemaan työtäni. Oivalluksen lähtökohtana oli tällä kertaa runon kohta ”tule mua vastaan”. Suunnittelin työni kokonaan uudelleen niin, että tavallaan huivin päät edustavat kumpaakin siskoa eli pienet piikit lähtevät huivin molemmista päistä ja yhdistyvät keskellä.

4. oivallus, juuret

Neljäs oivallus syntyi yhteistyössä kurssikaverini kanssa. Nyt kyseessä oli huivin viimeistely. Eli keksimme, että piikit lähtevät kiertymään luontevasti jo hapsuista ja tätä ideaa tuki eniten kierretyt hapsut.

5. oivallus, takaisin alkuun

Viimeinen oivalluksen koin, kun katselin valmista huivia. Mielestäni huivi näytti kivalle, mutta siitä tuntui vielä puuttuvan jotain. Pohdin aikani, mitä se kaipaisi ja tajusin sitten runon kohdan "yksinäiset ruusut". Päätin siis viimeistelyksi virkata mukaan yhden yksinäisen ruusun.

Oi, huivini mun

Huivin tekoprosessissa oli nähtävissä seitsemän vaihetta.
1. Suunnittelu kulki mukana läpi koko prosessin

Alkusuunnitelma

2. Alkutoimenpiteet eli menekkien laskeminen ja materiaalien hankkiminen
3. Loimen luominen, minkä tein luomapuiden avulla
4. Kankaanrakentaminen eli loimen laittaminen pöytäpuihin

5. Kutominen

6. Huivin irrottaminen puista

7. Viimeistely

Suurin ongelma kutoessani olisi voinut tulla siitä, että kudelankaa meni työhöni reilusti yli laskemani kuteen menekin. Olin unohtanut lisätä laskuuni kutistumisvaran. Laskin myöhemmin oikean menekin, mutta lankaa kului kyllä sitäkin enemmän. Luulen, että kudoin koko huivin vähän tiiviimmäksi kuin oli tarkoitus, jolloin lankaa kului reilusti enemmän. Onneksi minulla sattui olemaan ylimääräinen kerä kudelankaa, joten pystyin kutomaan huivista haluamani mittaisen ja virkkaamaan siitä vielä ruusukkeen.

Huivia tehdessä opin kutomisen lisäksi paljon käsityöprosessista ja erityisesti suunnittelusta. Ymmärsin, että suunnitteluprosessille on hyvä antaa aikaa. Tuotteesta voi syntyä paljon parempi, jos uskaltaa päästää irti alkuperäisestä ideasta. Mielekäs prosessi syntyy siitä, kun on avoin eri mahdollisuuksille työn jokaisessa vaiheessa.

Huivissani harmittaa, kun muutama kerros on tiheämpiä kuin toiset, mikä näkyy tummempana raitana. Epätasaisuus saattaa johtua siitä, että jouduin jättämään kutomisen kesken välillä useammaksikin päiväksi. Tai sitten loimeni on ollut välillä löysemmällä enkä ole tajunnut iskeneeni kudetta tiiviimmin. Täytyy myöntää, että kutominen on hyvin tarkkaa puuhaa, sillä siinä pitää kiinnittää huomiota niin moneen asiaan yhtä aikaa. Maton kutomiseen verrattuna huivin kutominen ei ollut niin rutiininomaista, sillä siinä piti keskittyä enemmän vaihtelevaan poljentaan.

Olen ylpeä huvini suhteellisen tasaisista reunoista, sillä aikaisemmissa kokeiluissani reunat olivat aika epätasaiset. Huvia kutoessani halusin erityisesti oppia tekemään suorat reunat ja mielestäni onnistuin haasteessani yllättävän hyvin. Pienistä kehittämiskohteista huolimatta huivini on mielestäni onnistunut. Mutta oikeastaan sillä ei edes ole väliä, sillä koin itse prosessin niin mielekkääksi, ettei edes epäonnistunut tuotos pilaisi sitä.